25. toukokuuta aloitetaan Tervis kylpylähotellin vapaa-ajankeskuksessa peruskorjaustyöt.

 

Meillä on teille hyviä uutisia liittyen kylpylähotelli Terviksessä tehtäviin muutostöihin. Vuonna 2015 meillä remontoidaan taas, jotta pystymme yhä parantamaan palvelutasoamme. Tällä kertaa uudistusten pääpaino kohdistuu kuntoilutiloihin. Vuonna 2015 saamme myös aivan uuden lääkintävoimistelutilan, joka tulee osaksi Vapaa-ajankeskusta.

Tällä hetkellä remontissa on liikuntatalo, jossa uudistuvat siis myös pieni terapia-allas, liikuntasali, luonnon solarium ja pöytätennistilat.

1.      Liikuntasali saa uuden ilmeen ja sen palvelutaso nousee. Jatkossa siellä on entistä parempi harrastaa eri lajeja, kuten koripalloa, lentopallo, salibandya, sulkapalloa ja ryhmäliikuntatunteja. Liikuntasaliin tulee uusi äänentoistojärjestelmä, joten salia voi käyttää myös suurempiin tapahtumiin.

2.      Luonnon solarium rakennetaan kokonaan uudestaan ja sen yhteyteen tulee suurempi kuntosali (nyt kuntosalissa 80 m2, uudessa 130 m2), jonka laatu paranee merkittävästi ja sisustus tulee olemaan tämän päivän salikävijälle mieleinen. Sekä kardio- että lihaskuntolaitteita tulee lisää ja uutuutena salille varataan erillinen venyttelyalue.

3.      Tällä hetkellä käytössä oleva kuntosalihuone muutetaan liikuntahoitojen kiertoharjoittelutilaksi, mikä parantaa tätä palvelua olennaisesti, koska uusi ympäristö on asiakasystävällisempi ja vain liikuntahoitoon rauhoitettu.

4.      Pöytätennistilaan tulee lisätoimintoja ja lisäksi tilaa voi remontin jälkeen käyttää erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen sekä jokapäiväiseen vapaa-aikaan.

5.      Huomattavia muutoksia tehdään myös pieneen terapia-altaaseen, jonka pohjaan rakennetaan korkeuseroja. Tämänkin muutoksen lähtökohtana on entistä parempi hoito- ja palvelutaso.

Edellä mainittujen rakennustöiden vuoksi ei mikään palvelu jää meiltä pois (ei edes remontin aikana) eikä remontista aiheudu suurta meluakaan, sillä se koskee erillistä rakennusta, jossa ei ole hotellihuoneita.

Uudistunut liikuntatalo avataan tämänhetkisten suunnitelmien mukaan syyskuussa.

 

Hyvät asiakkaamme!

25. toukokuuta aloitetaan Tervis kylpylähotellin vapaa-ajankeskuksessa peruskorjaustyöt.

Voimistelualtaassa järjestetyt vesivoimistelu- ja vesijuoksutunnit pidetään nyt
spa- ja saunakeskuksen uima-altaassa.

Vesijuoksu- ja vesivoimistelutunnit su-pe klo 8:15–15:00; la klo 8:15–12:15;
su klo 8:00–10:00.

Pahoittelemme mahdollisia hankaluuksia!

Viron kylpyläliitto
Viron kylpyläliitolla on 17 jäsentä eli kylpylähoitolaitosta ympäri Viron. Kylpylähotelli Tervis on ollut liiton jäsen perustamisestaan lähtien.
Visit Estonia
Viro on Pohjoismaita, Keski- ja Itä-Eurooppaa yhdistävä piste.
Pärnu
Vuonna 1838 Pärnussa avattiin ensimmäinen kylpylaitos ja sitä pidetäänkin Pärnun kuin kylpyläkaupungin alkuna.
  • Tervis kylpylähotelli
  • Seedri 6 Pärnu 80010 Viro
  • Hotelli +372 445 0111, myyntiosasto +372 447 9200 / +358 923 160 870